Keskipäivän miehiä


Keskipäivän miehiä

Varastossa

36,50


Kuvia Suomen historiasta

Ville Hänninen

 

Keskipäivän miehiä on historia eri aikakausien suomalaisista taiteilijoista ja heidän kohtaloistaan. Elämänsä keskivaiheilla näistä osan viisari osoitti ylös, osan jo alas – osan taivas putosi, osan vasta liekehti iän myötä.

Miehet ja aikakaudet kuljettavat mukanaan unohtuneita tarinoita, joiden paljastuessa niiden ja nykypäivän välille alkaa rakentua arvaamattomia yhteyksiä. Suomen kansakunnan vaiheista piirtyy uudenlainen kuva: emme ole vain kirjallinen vaan myös kuvallinen kansa. Yhteistä historiaa ja ihmisten arkea ovat muokanneet eri vuosikymmenten kirjankannet, lehtikuvitukset ja pilapiirrokset siinä missä sittemmin muistomerkeiksi jähmettyneet kansalliset merkkipaalutkin.

Keskipäivän miehiä on yritys etsiä alkuperiä ja kertomuksia niiden takana. Samalla se sanoo paljon ihmiselosta. Minne juna on hiljaisia ja äänekkäitäkin miehiä kuljettanut?

Ville Hänninen (s. 1976) on sarjakuvaan, kirjankansiin ja kirjallisuuteen erikoistunut kirjailija ja toimittaja. Hän on toiminut muun muassa Kirjain-lehden ja Sarjainfon päätoimittajana ja Suomen sarjakuvaseuran ja Suomen kirjataiteen komitean puheenjohtajana.

Hänninen on kirjoittanut lukuisia teoksia erityisesti sarjakuvan ja kirjallisuuden historian alueelta, viimeksi Hjalmar Löfving -elämäkerran Setä Pim-Pom (Arktinen Banaani 2016) ja sota-ajan sarjakuvien ja pilapiirrosten historian Sarjatulta! yhdessä Jussi Karjalaisen kanssa (Jalava 2014).

 

ARVIOITA

"Huolellisella henkilövalinnalla ja sopivasti esseitä painottamalla Hänninen onnistuu melkoisen mahdottomalta tuntuvassa hankkeessaan, Suomen historian kuvittamisessa. – – Omakohtaiset osiot kytkevät teoksen tämänhetkiseen kokoemusmaailmaan ja rakentavat luontevasti perspektiivin esseissä käsiteltäviin henkilöihin, aikaan ja ideologioihin."
– Karo Hämäläinen, Kirjailijan päiväkirja -blogi (Suomen Kuvalehti) 28.7.2016

”Hännisen oivaltavaa tekstiä on ilo lukea. Samalla hänen taitonsa löytää arkisesta pyhää ja pyhästä arkista osoittaa, miten historian merkityksellisyys löytyy vahvimmin rivien välistä kuin kanonisoiduimmista säkeistä.”
– Tuomas Rantanen, Voima 8/2016

”Yksittäisistä taiteilijakohtaloista muodostuu katsaus läpi Suomen historian. – – Pitkä historiallinen perspektiivi tekee – – kirjasta eheän, perustellun kokonaisuuden.”
– JV, Kuvittaja-lehti 3/2016

”Teos on kirjoitettu intohimoisesti ja estoitta. Vastaavaa kielellistä ilotulitusta ei tietokirjoissa ole viime aikoina vastaani tullut.”
– Leena Rossi, Agricola 27.9.2016

"Sivistäviä ovat muutkin yksitoista esseetä, täynnä kiinnostavia detaljeja – – Hännisen kieli on kirkasta, oivaltavaa ja oivalluksia tuottavaa."
– Tuomas Juntunen, Parnasso 6–7 / 2016

 

 

Tuotteen lisätiedot

Ilmestymisvuosi 2016/07
ISBN 978-951-884-605-8
Kirjastoluokka 92/70.9
Koko 135 × 195 mm
Painos 1. painos
Sidosasu sidottu, mv-kuvitus
Sivuja 264
Kustantaja ART HOUSE

Suosittelemme myös

Sarjatulta!
37,50 €

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Toimituksen paino: 0,7 kg
Kartalta kadonneet
36,50 €

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Tietokirjallisuus, Tietokirjat, Art Housen kirjat