Arvio ja ennuste Suomen puolustuskyvyn kehittymisestä vuoteen 2039 mennessä


Arvio ja ennuste Suomen puolustuskyvyn kehittymisestä vuoteen 2039 mennessä

Varastossa

32,30


Erkki Nordberg
 

Onko Suomen koko väestön ja alueen puolustaminen mahdollista tulevina vuosikymmeninä, jos aluepuolustus ajetaan alas, reservi pienenee ja entiselle suurelle reserville tarkoitetut aseet romutetaan?

Tämä kirja on ennuste Suomen puolustuskyvyn kehittymisestä vuoteen 2039 mennessä, jolloin on kulunut sata vuotta talvisodan syttymisestä. Se esittää myös arvion Naton, Venäjän ja Ruotsin sotilaallisesta suorituskyvystä ja ennusteen Naton hajoamisesta vuoteen 2039 mennessä. Arvion mukaan sotilasliitosta tai naapurimaista ei ole avuksi Suomen puolustuksessa.

Ennusteen mukaan aluepuolustuksen hylkääminen ja valtiovallan kyvyttömyys väestön hengen ja ihmisoikeuksien turvaamiseen vie pakon edessä jopa oma-aloitteiseen sissisotaan, vaikka se voidaan maailmalla tulkita terrorismiksi.

Eversti evp. Erkki Nordberg on aiemmin julkaissut mm. kirjat Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla (Art House 2003), Suomi, EU, Nato ja Venäjä (Art House 2004) sekä Islamistinen terrorismi ja sen vastainen puolustus (Art House 2007).

 

"Kirja on hyvin jäsennelty ja antaa lukijalleen runsaasti ajattelemisen aihetta. Kirjaa on helppo suositella jokaisen reserviläisen luettavaksi."
- Helsingin Reservin Sanomat 5/2011

 

AIHEESTA MUUALLA:

Erkki Nordbergin haastattelu Radio Suomen Ajantasassa 14.4.

Arvostelu kirjasta Helsingin Sanomien verkkolehdessä 14.4.

Juttu kirjasta Helsingin Sanomien verkkolehdessä

Erkki Nordberg Huomenta Suomessa 15.4.

Juttu kirjasta Iltalehdessä.

Uutinen kirjasta Kansan uutisten verkkolehdessä 14.4.

 

Tuotteen lisätiedot

Ilmestymisvuosi 2011/4
ISBN 978-951-884-474-0
Kirjastoluokka 39
Koko A5
Painos 1.painos
Sidosasu nidottu
Sivuja 256
Kustantaja ART HOUSE

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Pohjankirja
64,00
Odininlapsi
11,00

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Tietokirjat, Tietokirjallisuus, Art Housen kirjat