Nina Roegner
Kannen kuva: Stephan Kinnmark
Kansi: Satu Kontinen / satukala graphic design
Koira tulee toimeen, kun se saa tarpeeksi ulkoilua, lepoa ja ruokaa. Koira on kuitenkin huomattavasti onnellisempi ja tasapainoisempi, kun se saa myös tehdä ruokansa eteen työtä ja kun sille tarjotaan haasteita. Koiran aktivointi opastaa koiranomistajan aktivoimaan koiraansa sekä fyysisesti että henkisesti monenlaisilla jännittävillä harjoituksilla, kuten
- siivoaminen
- poljinsangon avaaminen
- vilkuttaminen
- tanssiminen
- piiloon meneminen.
Kirjassa on sekä yksinkertaisia että monimutkaisempia harjoituksia, joten se sopii koko perheen käyttöön. Osa harjoituksista on tarkoitettu ulkona ja osa sisällä tehtäviksi. Onpa koirasi koulutettu agility- tai käyttökoira tai täysin harjoittamaton, kirja tarjoaa lukuisia hyviä vinkkejä harjoitteluun. Voit löytää koirastasi aktivointitehtävien avulla aivan uusia puolia, joita et tiennyt olevan olemassakaan.
Kaikkiin harjoituksiin liittyy vaihe vaiheelta etenevät kuvat, jotka on piirtänyt Alexandra Kamis.
Nina Roegner on työskennellyt kokopäiväisesti koirien parissa 1980-luvun alusta lähtien. Nykyisin hän pitää Göteborgissa Hundakademin-koirakoulua. Hän on erikoistunut pääasiassa ihmisen ja koiran väliseen kommunikaatioon ja oppimiseen ja on kouluttanut lukuisia koiria elokuva- ja mainostehtäviin.
Alkuteos: Aktivering: smart lek med din hund
Suomentanut: Marja Luoma