Kustannus Jalava on Markku Jalavan vuonna 1982 perustama kustantamo, joka kustantaa erityisesti sarjakuvia, fantasiaa, scifiä ja kauhua. Kustantamo on julkaissut 30 vuoden aikana yli 550 teosta.
Jalava oli ensimmäinen laatusarjakuvia julkaiseva kustantamo Suomessa. Se toi Suomen markkinoille mm. Hugo Prattin, Didier Comesin ja Will Eisnerin sarjakuvat. Jalava on julkaissut eurooppalaista laatusarjakuvaa koko olemassaolonsa ajan; tunnetuimpia taiteilijoita ovat Benoît Sokal sekä J.-C. Mézières & P. Christin.
Säännöllisen fantasian kustantamisen Jalava aloitti jo vuonna 1989. Jalava oli Suomen suurin fantasiakustantaja 2000-luvun alkuun saakka, ja sen valikoimiin kuuluu maailman suosituin fantasiasarja Dragonlance. Margaret Weisin, Tracy Hickmanin sekä R. A. Salvatoren lisäksi Jalavan tärkeitä fantasiakirjailijoita ovat olleet mm. Marion Zimmer Bradley ja David Gemmell.
Jalava kustantaa myös scifiä, kauhua, dekkareita ja nuorten kirjoja. Saturnus SciFi -sarjassa julkaistaan tieteiskirjallisuuden ennen suomentamattomia klassikoita. Kauhussa Jalava on keskittynyt etenkin H. P. Lovecraftiin, jonka tuotantoa julkaistaan parhaillaan viisiosaisina koottuina teoksina.
Jalava tunnetaan myös musiikkikirjoistaan.
Kustannus Jalava on osa Art House -ryhmää, johon kuuluvat myös Art House- ja Tietosanoma-kustantamot.