Categories– Harrastekirjat Koiran ruokinta

Koiran ruokinta

Merja Hellemann ja Petri Marjeta

Koiran ruokinta on koiran ruokinnan ja ruokavalion perusteos ja oppikirja. Teoksessa käsitellään muun muassa koiran ravinnontarve ravintoaineittain, koiran ruoansulatuselimistö ja sen toiminta sekä ruokinta normaalitilanteessa ja sairaustiloissa. Lukijaa opastetaan koiran ravitsemuksen suunnittelemiseen ja ruokintalaskelmien tekemiseen esimerkkien avulla.

Tämän lisäksi kirjassa on katsaukset kennelkeittiön toiminnasta, ravinnon mukana tarttuvista taudeista ja ei-toivotuista ruokaan liittyvistä sivuoireista.

Teos on tarkoitettu erityisesti eläintenhoitajan ammattitutkinnon suorittajille, mutta se sopii myös ammattikäyttöön eläinsairaaloissa, eläinhoitoloissa ja lemmikkieläinkaupoissa sekä muille koirien ruokinnasta kiinnostuneille.

Eläinlääkäri, ELT Merja Hellemann toimii Helsingissä Amiedussa eläintenhoitajakoulutuksen koulutuspäällikkönä. Hän on työssään ja työnsä ohella luennoinut koiran ruokinnasta eri puolilla Suomea 25 vuoden ajan. Agronomi, MMM Petri Marjeta teki pro gradu -työnsä Helsingin yliopistossa koirien ravitsemuksesta ja ruokinnasta vuonna 1998. Hän on yli kymmenen vuoden ajan vastannut Ammattiopisto Lappian eläinhoitolan pito -koulutusten järjestämisestä Tervolassa ja perustanut oppilaitoksen yhteyteen koira- ja kissahoitolan, Hurttahotellin. Myös hän luennoi työssään ja työnsä ohella koiran ruokinnasta.

 

ARVIOITA

”Asiantuntevat kirjoittajat perehdyttävät lukijan tarkasti koiran ruokintaan.”
– Heidi Ylitalo, Lemmikki 12/2011


Tuotetta on varastossa
29,80 €
Toimituksen paino: 0,55 kg

Tuotteen lisätiedot

Ilmestymisvuosi 2010/02
ISBN 978-951-884-456-6
Kirjastoluokka K67.451
Koko B5
Painos 1. painos
Sidosasu nidottu
Sivuja 326
Kustantaja ART HOUSE
Selaa myös nämä tuoteryhmät: Harrastekirjat, Oppikirjat ja sanakirjat, TIETOKIRJALLISUUS, KAIKKI KIRJAT, KAIKKI ART HOUSEN KIRJAT

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Koiran lihashuolto
32,30 €
Koiran aktivointi
26,30 €